Search

Savon murre plussaa

Ritva Tiikkainen
Moment Group

Olen työskennellyt vuodesta 2004 lähtien Moment Group Oy:n (ent. Midas Touch Oy) palveluksessa. Aloitin Lapinlahdella ja olen tällä hetkellä Iisalmen toimipisteessämme Moment Makerina.

Perheeseeni kuuluu avomies ja kolme aikuista poikaa. Vapaa-ajalla harrastan liikuntaa, ristisanatehtäviä sekä ruuanlaittoa ja leivontaa. Ja jos joku ehdottaa jotain laulamiseen liittyvää, niin olen heti mukana! Olipa se sitten karaokea tai mitä tahansa muuta..

Kouluttauduin maatalouspuolelle ja toimin maatalouslomittajana ja -yrittäjänä 10 vuotta, minkä jälkeen uskaltauduin aikoinaan heittäytyä aivan uudelle alalle. Enkä ole katunut.

Hyppy tuntemattomaan

Moment Groupiin hakeminen oli ”hyppy tuntemattomaan”, johon uskaltauduin, koska lehti-ilmoituksessa ei tehtävään vaadittu erityisiä taitoja. Siinä luki jotain siihen suuntaan, että jos tykkää jutella ihmisten kanssa niin kannattaa hakea ja kaikenlainen elämänkokemus on plussaa. Koulutuksessa kerrottiin lisäksi, että myös savon murre on plussaa. Pääsin töihin Lapinlahdelle. Koulutuksen jälkeen aloitin työn, johon kuului pääasiassa vakuutusalan asiakaspalvelua ja myyntiä, mutta myös muita myyntikampanjoita jonkin verran.

Alussa työ oli siinä mielessä erilaista, että asiakkaillekin puhelinmyynti oli uutta ja he kokivat, että todella kuuluvat erityiseen ryhmään, koska heille soitetaan. Niinpä kauppa kävi alkuun hyvin ilman erityistä argumentointiakin. Vuosien saatossa puhelinmyynti alkoi lisääntyä ja sekaan tuli myös “villiä myyntiä”, joissa asiakaspalvelu ei toiminut. Uskoisin, että sen vuoksi ihmiset alkoivat suhtautua epäluuloisemmin kaikkeen puhelinmyyntiin.

Laatutyötä

Tällä hetkellä myynnissä eletään mielestäni murrosta. Nykyisin myynti on laadukasta ja ihmiset osaavat käyttää kuluttajan oikeuksia, eikä asiakkaan tarvitse pelätä, että ei esimerkiksi saa peruttua tilaustaan. Tänä päivänä myynnin lopussa tehdään vielä myynnin kertaus ja kerrotaan asiakaspalvelun yhteystiedot sekä mahdollisuudesta peruuttaa tilaus. Lisäksi asiakas saa kaiken myös kirjallisena.

Uskon, että puhelinmyynti on kasvussa laadun paranemisen myötä. Yritykset, jotka tekevät asioita huonosti, eivät jatkossa enää pärjää. Meillä kiinnitetään koulutuksessa aina vain enemmän huomiota laatuun.

Viihtymiseeni Moment Groupilla on vaikuttanut laadukkaiden tuotteiden myynti ja TES:n mukainen palkka. Peruspalkka maksetaan vaikkei myynti olisi aina kulkenutkaan. Meillä on lisäksi asiakaspalvelutyötä, joka on vuosien mittaan koko ajan lisääntynyt. Minulle sopii, että on vuoroin asiakaspalvelua, jossa saan ratkoa asiakkaiden ongelmia ja vuoroin myyntiä. Näin pääsen näkemään paremmin kokonaisuuden ja asiakkaan saappaisiinkin on helpompi hypätä.

Scroll to Top