Search

Osaaminen tuo onnistumisia

Elina Myllyniemi
Gainer

Gainer tarjoaa eri alan yrityksille monipuolisia palveluita, kuten ajanvarausta, myyntiä ja puhelinhaastatteluita. Asiakkaina on loistavia yrityksiä, joiden monen kanssa yhteistyö on jatkunut jo vuosia. Se kertoo tietenkin hyvistä tuloksista ja luottamuksesta.

Projektien laajan tarjonnan ansiosta myös työntekijät voivat kokeilla erilaisia tehtäviä aina nopeista puheluista asiantuntemusta vaativiin keskusteluihin. Monipuolisista tehtävistä löytyy usein jokaiselle se oma suosikki.

Elina Myllyniemi, 21, on työskennellyt Gainerilla yli kahden vuoden ajan ja päässyt kokeilemaan sinä aikana kaikkea mahdollista, varainhankinnasta myyntiin ja haastatteluihin. Vaikka nopeissa puheluissa on Elinan mielestä hyvät puolensa, on hän löytänyt mieluisimman tehtävän pitkäjänteisyyttä vaativasta sähkönmyynnistä. Nykyinen projekti Vantaan Energian sähkönmyyjänä yllättikin Elinan positiivisesti.

“Se on se tuttu ja turvallinen. Sähkömyynti haastaa, ja tykkään siitä haasteesta”, Elina kertoo.

Nuorempana aikakauslehtiä myynyt Elina ajatteli, että monimutkaisempi tuote tarkoittaisi monimutkaisempaa työtä. Myös aiemmasta myyntikokemuksesta huolimatta pitkästä aikaa alas istuminen ja aloittaminen jännitti. Työ Gainerilla osoittautui kuitenkin nopeasti kivaksi ja palkitsevaksi.

“Kauppakin kävi hyvin”, Elina muistelee iloisesti.

Työssä opitaan koko ajan toisilta

Työssä onnistuminen lähtee Elinan mielestä siitä, että sen tekijälle annetaan riittävästi keinoja suorittaa työnsä hyvin. Perehdyttämisen lisäksi Gainer ylläpitää jatkuvasti työntekijöidensä osaamista. Elina kehuu Gainerin koulutusta kattavaksi ja lisää, että koulutuksen lisäksi asioista saa aina kysyä esimiehiltä ja tietenkin kokeneempia myyjiä kuuntelemalla oppii paljon.

“Opin uutta vielä nykyäänkin, sillä ala muuttuu nopeaan tahtiin”, Elina kertoo.

Elinan mukaan tieto on vahvuus sähkön myymisessä. Puhelimessa on tärkeää olla myös myötätuntoinen ja kuunnella asiakasta. Silloin tietää paremmin mitä ja miten puhua. Kaupat kuitenkin tehdään tiedolla ja varmuudella.

Sähkönmyynnin tiimillä on joka päivä noin puolen tunnin palaveri. Joskus palavereissa on enemmänkin asiaa, mutta aina väliin mahtuu vitsin heittoakin. Palavereissa oppiminen perustuu perinteisen kouluttamisen lisäksi vastavuoroiseen keskusteluun ja ääneen pääsevät useimmiten myyjät itse.

“Meillä tulee luurityössä vastaan uusia tilanteita, joista kerromme toisillemme oppimismielessä. Esimiehetkin toki tietävät näistä asioista, mutta käytännön työ opettaa päivittäin”, Elina sanoo.

Rento ja positiivinen ilmapiiri motivoi

Kuten kaikissa työpaikoissa, myös myyntityössä on huonoja päiviä. Alussa monella voi olla kauhukuvia luurien korvaan lyömisestä tai vihaisista asiakkaista. Elinan mukaan kauhukuvat kuitenkin häviävät onnistumiskokemuksien ja hiljalleen kehittyvän varmuuden myötä.

“Työ on loppupeleissä itse asiassa helppoa ja sinä ei ole mitään, mitä tarvitsisi pelätä”, Elina tiivistää.

Elinalle huonot päivät tarkoittavat hiljaisempaa kaupankäyntiä, mutta fiilis paranee aina seuraavan onnistuneen kaupan myötä tai viimeistään seuraavana päivänä. Lisäksi koko työyhteisö tukee huonoina päivinä ja tsemppaa onnistumisen eteen. Yhteishenkeä Elina kuvaileekin loistavaksi: keskustelua käydään työn lisäksi monesta muustakin aiheesta ja myös esimiehet kuuluvat vahvasti yhteisöön.

“Voi kuulostaa kornilta, mutta esimiesten ovet ovat aina avoinna. Heille voi helposti mennä juttelemaan ja he myös pyörivät usein samassa tilassa”, Elina kertoo.

Hyvää henkeä kuvastaa Elinan mielestä myös se, että työvuoroista saa päättää vapaasti, kunhan työt tulee tehtyä. Jos aamun ensimmäistä puhelua ei ole sovittu, sillä ei ole niin väliä aloittaako tasan kahdeltatoista vai varttia yli. Myös festareille lähteminen on helppoa, kun vapaa viikonloppu järjestyy nopeallakin aikataululla.

Parasta työssä Elinan mielestä on kuitenkin onnistunut asiakaskokemus.

“Silloin tietää tehneensä hyvät kaupat, kun saa positiivista palautetta ja asiakas on tyytyväinen!”, Elina kiteyttää.

Yksittäisten onnistumisen lisäksi Elina arvostaa Gainerilla oppimiaan taitoja, jotka tekevät onnistumisesta helpompaa. Hän puhuu joka päivä hyvin erilaisten ihmisten kanssa, mikä on opettanut kommunikoimaan sujuvasti ja ilman jännitystä – riippumatta siitä, kuka luurin toisessa päässä on.

Scroll to Top