”Ei kai omia asioitaan voi koko maailmalle jakaa!?” Tuttu parahdus, jonka kuulin jälleen muutama viikko sitten vetäessäni digitaalisen viestinnän koulutusta ryhmälle viestinnän ammattilaisia. Tavanomainen patenttivastaukseni väittämään on ollut, että 30 vuoden päästä jokaisesta toimitusjohtajasta löytyy verkosta noloja ja nousuhumalaisia haalarikuvia opiskeluajoilta. Eikä kuvia enää voi pitää häpeällisinä, koska niitä löytyy kaikista, jotka ovat viettäneet opiskelijaelämää.

Viime aikoina olen kuitenkin äitynyt miettimään, olenko sittenkin väärässä. Yksi suurimmista syistä epävarmuudessa hapuiluun on Facebookin huhujen mukaan tekemä kolmen miljardin dollarin ostotarjous Snapchat-palvelusta. Snapchatin ideana on lähettää viestejä, jotka tuhoutuvat itsestään lyhyessä ajassa. Voisin siis lähettää kaverilleni kuvan oluttuopposesta ilman, että hänellä on sitä käytettävissään enää minuutin kuluttua – saati sitten seuraavana maanantaina. Jokainen Mission Impossible –elokuvia nähnyt tuntee konseptin. Snapchatissa ei sentään puhelin räjähdä, mutta silti.

Facebookin ostotarjous on selkeä merkki yhtiön lämpenemisestä yksityisyydelle. Kaiken yksityisyyden puolustajien kritiikin jälkeen näyttää vielä siltä, että nuorin käyttäjäkunta hyljeksii vanhaa kunnon Naamakirjaa. Jos nuoret innostuvat paremman yksityisyyden tarjoavasta palvelusta, on suurikin ostotarjous perusteltu. Nuorten hylkimisreaktiota on perusteltu sillä, että he vierastavat palvelua, jossa vanhemmat ja jopa isovanhemmat seuraavat heidän tekemisiään. Kenties nopeasti häviävät viestit voivat auttaa tässäkin asiassa. Ellei äitimuori jatkuvasti kyttää puhelintaan, hän jää kullanmurunsa päivityksistä paitsi.

Oli Facebookille käymässä kuinka tahansa, pidän heidän tekemäänsä ostotarjousta Snapchatista hyvänä merkkinä yksityisyydensuojastaan huolissaan oleville verkon käyttäjille. Näyttäisi nimittäin siltä, ettei jokaisen toimitusjohtajan toilailukuvia välttämättä pysyväisarkistoida verkkoon sittenkään.

Kirjoittaja on Bisnode Finlandin markkinointijohtaja.