Asiakkuusohjelma on tie kannattavuuteen ja kasvuun
Asiakkuusohjelmien hyödyllisyys ja tarpeellisuus puhuttaa. Asiakkuusmarkkinointiliitto ASML:n uudessa raportissa otetaan kantaa peruskysymyksiin kanta-asiakasohjelmien kannattavuudesta ja toimivuudesta.
Kanta-asiakkuusmarkkinointi elää murroksen aikaa. Asiakasuskollisuus rapautuu ja hintakilpailun merkitys on lisääntynyt voimakkaasti.
-Perinteisesti on ajateltu, että asiakkuusohjelma parantaa asiakaspysyvyyttä ja suojaa kilpailulta, sanoo ASML:n tutkimusjohtaja Teemu Ylikoski.
Maailma on kuitenkin muuttunut – asiakkuudet ovat löyhemmässä ja yksinkertaisilla alennusohjelmilla ei enää tehdä samanlaista tulosta kuin ennen. Asiakkaille on tarjottava konkreettisia hyötyjä ohjelmaan liittymisestä, jotta ohjelmalla on menestymisen edellytykset.
-Pelkkä ohjelma ei itsessään enää riitä. Jotta ohjelma toimii kannattavuuden ja asiakaspitämisen välineenä, sen taustalla on oltava aitoa asiakasymmärrystä ja arvon tuottamista, Ylikoski toteaa.
Asiakkuusajattelu, asiakaskeskeisyys ja asiakkaan huomioon ottaminen ovat tämän päivän menestystekijöitä. Kilpaillussa ympäristössä asiakkuusajattelu on tärkeämpää kuin koskaan, koska asiakasuskollisuudesta on tullut liiketoiminnan tärkeintä valuuttaa. Toimiva asiakkuusohjelma on asiakaskeskeisen ajattelun lopputulos, ei väline itsessään.



